Hefina LAC

VH11-026-0000
Welsh Cob (sektio D), tamma, 142 cm
*12.03.2010 (4v. 12.06.2010)

Kasvattaja: L'Amour aux Chevaux -- Omistaja: elen (VRL-01863)

Re 90 cm -- Ko III A

Welsh Cob-tamma Hefina LAC muutti minulle melko nopean pohdinnan, ostotarjouksen ja kauppakirjojen kirjoittamisen jälkeen. Tamman kasvattaja myi sitä entisen omistajan luovuttua tammasta ja ihastuin Helluun ensinäkemällä suuresti. Hellu kotiutui uuteen talliin vajaassa viikossa ja nyt se kuuluu jo kiinteänä osana ponilaumaan. Muita hevosia kohtaan Hellu osaa olla melko pomottava ja aluksi laumassa olikin pientä kahinaa joka on onneksi jo laantunut ja rouvat laiduntavat sopusoinnussa. Luonteeltaan Hellu on hieman kärsimätön ja kiltti. Varsinkin hoitotoimenpiteiden aikana paikoillaan seisominen tuntuu olevan vaikeaa ja kiinni sidottunakin Hellu saattaa testailla hoitajan kärsivällisyyttää steppailemalla. Tallin tapahtumien seuraaminen on tammalle tärkeää ja se selkäesti turhautuu jos se pääse näkemään käytävälle, usein tällöin kolistellaankin karsinan ovea... Muutoin Hellu on asiallinen käsitellä kunhan jaksaa ajoittain palauttaa ikiliikkuvaisen tamman maanpinnalle. Pesemistä ja vettä Hellu tuntuu karsastavan suuresti ja aina joskus pelkkä pesukarsinaan meneminen on pienen taistelun takana. Lopulta tamma yleensä alistuu kohtaloonsa ja seisoo pestävänä taikka talsii vesilätäkön poikki maastolenkillä.

Hellu on saanut ilmeisesti erittäin ammattitaitoisen ja perusteellisen koulutuksen nuorempana ja nyt se onkin monen poniratsastajan unelmaratsu kouluradalle. Hellu on melko näyttävä liikkuessaan ilmavan energisesti eteenpäin kauniisti itseään kantaen ja tamma tuntuukin suuresti nauttivan saadessaan tehdä töitä. Pelkästä kenttää kiertävästä humputtelusta Hellu tylsistyy nopeasti ja rupeaa laistamaan hommista usein, sen selässä saakin aina olla hereillä, automaattisesti tamma ei varmasti töitä kumminkaan tee vaan juoksee kulmista läpi kuin paraskin tuntiponi. Alkuverryttely on tärkeässä osassa Hellun kanssa ja treenin alussa tamma tuliskin aina ratsastaa kumpaankiin suuntaan notkeaksi ja hyvin pohkeen teen ennen varsinaisia tehtäviä. Vaikkac Hellun pääammattina onkin kouluponin ura niin tamma suorituu myöskin mukiinmenevästi pienistä esteradoista vaikka ei mikään loistava hyppäjä olekkaan. Hyppäämisestä Hellu ei pahemmin innostu, parhaiten tamman saa oikeasti syttymään reippaalla laukkarevittelyllä maastossa tai sitten laukanvaihtoharjoituksilla.
Baudelaire Twist
Welsh Cob (D), 142 cm

VPA-I

Baude Da Mois
Welsh Cob (D), 140 cm
Mister Moxi
Welsh Cob-tyyp. (C), 134 cm
Gimness
Welsh Cob (D), 138 cm
Misstress Twist
Welsh Cob (D), 139 cm
Noisy Oliver
Welsh Cob (D), 143 cm
Lady Daam
Welsh Cob (D), 139 cm
Dwen Umbrella
Welsh Cob (D), 149 cm

VIR MVA Ch, KTK II, VWY-II, YLA2

Vooting Sky
Welsh Cob (D), 153 cm
Norma Dott
Welsh Cob (D), 150 cm
Vellykket
Welsh Cob (D), 147 cm
Cirka von Bon
Welsh Cob (D), 146 cm
Less
Welsh Cob (D), 153 cm
Nanny McFeel
Welsh Cob (D), 143 cm

Meriitit

VWY:n laatuarvostelutilaisuus 26.10.2011
4 + 4,5 + 7 + 20 + 5 = 40,5p. VWY-II

Jälkeläiset

05.02.2012 o. Llygedyn Helfarch (i. Broderick Dawn)
30.12.2011 t. Llygedyn Heylfeydd (i. Criallt Dywyll)


Kilpailusijoitukset

Ainoastaan sijoitukset merkitty

05/04/2011 Kutsu - Helppo A - 01/60
14/04/2011 Kutsu - Helppo B - 05/40
16/04/2011 Kutsu - Helppo A - 05/50
17/04/2011 Kutsu - Helppo B - 01/30
17/04/2011 Kutsu - Helppo A - 02/30
19/04/2011 Kutsu - Helppo A - 07/50
19/04/2011 Kutsu - Helppo B - 05/40
19/04/2011 Kutsu - Helppo A - 06/40
20/04/2011 Kutsu - Helppo B - 04/40
22/04/2011 Kutsu - Helppo B - 06/40
20/04/2011 Kutsu - Helppo A - 01/40
21/04/2011 Kutsu - Helppo A - 10/100
21/04/2011 Kutsu - Helppo A - 03/30
22/04/2011 Kutsu - Helppo A - 01/40
23/04/2011 Kutsu - Helppo A - 02/40
23/04/2011 Kutsu - Helppo A - 05/28
24/04/2011 Kutsu - Helppo B - 04/100
25/04/2011 Kutsu - Helppo B - 05/40
25/04/2011 Kutsu - Helppo B - 07/50
25/04/2011 Kutsu - Helppo B - 04/55
26/04/2011 Kutsu - Helppo B - 03/00
26/04/2011 Kutsu - Helppo A - 07/50
27/04/2011 Kutsu - Helppo B - 01/50
28/04/2011 Kutsu - Helppo B - 06/100
28/04/2011 Kutsu - Helppo B - 01/40
29/04/2011 Kutsu - Helppo A - 01/40
03/05/2011 Kutsu - Helppo A - 02/30
03/05/2011 Kutsu - Helppo A - 01/100
03/05/2011 Kutsu - Helppo A - 02/40
03/05/2011 Kutsu - Helppo B - 05/46
04/05/2011 Kutsu - Helppo A - 05/40
04/05/2011 Kutsu - Helppo B - 02/50
05/05/2011 Kutsu - Helppo A - 03/30
06/05/2011 Kutsu - Helppo A - 01/30
06/05/2011 Kutsu - Helppo A - 10/100
08/05/2011 Kutsu - Helppo A - 05/100
09/05/2011 Kutsu - Helppo B - 07/100
14/05/2011 Kutsu - Helppo A - 07/60
22/05/2011 Kutsu - Helppo A - 02/30
24/05/2011 Kutsu - Helppo B - 04/30
25/05/2011 Kutsu - Helppo B - 04/30
25/05/2011 Kutsu - Helppo A - 03/30
26/05/2011 Kutsu - Helppo A - 02/30
10/06/2011 Kutsu - Helppo B - 06/80
21/07/2011 Kutsu - Helppo A - 06/40
27/07/2011 Kutsu - Helppo A - 01/50
27/07/2011 Kutsu - Helppo A - 01/40
28/07/2011 Kutsu - Helppo A - 05/40
01/08/2011 Kutsu - Helppo A - 02/50
02/08/2011 Kutsu - Helppo A - 07/50
03/08/2011 Kutsu - Helppo A - 03/50

Näyttelytulokset

Ainoastaan sertit


Showkilpailut

Ainoastaan championit


Valmennukset & päiväkirjamerkinnät

Päiväkirjamerkintä -- Kävin tänään pitkästä aikaa hieman jumppailemassa Hellua kentällä jonka jälkeen suunnistettiin tamman kanssa syksyiseen metsään kävelylle. Kentällä tamma oli aluksi tahmea eikä meinannut taipua mihinkään suuntaan, parempi loppua kohden onneksi. Maastossa Hellu oli oma luotettava itsenä.

Päiväkirjamerkintä -- Hellu on nyt vain humputellut laitumella ja tamma on myös aloittanut pienen leikin, se ei meinaa enää antaa laitumelta kiinni ilman, että joku muukin lähtee. Onneksi tuon saa houkuteltua Adan avulla portille ja yleensä napattua kiinni. Ponit ja niiden kujeet, huoh...

Päiväkirjamerkintä -- Hellua on pikkuhiljaa alettu valmistella laatuarvostelua varten ja nyt on tähtäimenä ylläpitää kuntoa ja esiintymishalukkuutta siihen asti, että tamma saadaan tuomarien eteen. Mitään kovin kummoista en odota sieltä tulevan kotiinviemisiksi, olen tyytyväinen kolmospalkintoonkin kun kyseessä ei ole oma kasvattini. Ennen laatuarvostelua on tarkoitus astuttaa Hellu jos vain sopiva ehdokas löytyisi. Taidan olla liian nirso orien suhteen...

Päiväkirjamerkintä -- Pakko kai se on uskoa, että syksy on nyt todellakin tullut! Suurinosa klippaamattomista poneistamme pärjää pitkälle alkutalveen ilman loimituksia, mutta Hellu vaikuttaa yksilöltä joka tarvitsee takkia jo alkusyksystä. Tamma on useamman kerran seissyt portilla pienessä tihkusteessa yli +10 säällä nenä nyrpeänä ja halunnut selkeästi talliiin, loimitettuna tätä ei ole tapahtunut joten nyt vaan tällekin takkia niskaan sään niin vaatiessä.

Päiväkirjamerkintä -- Hellu on saanut viettää pientä syyslomaa viime päivät ja tänään käynnistettiinkin taas kalenteri treenien merkeissä. Aluksi Hellu oli melko tahmea ja sitä sai muistuttaa pitää ne takajalatkin liikkeessä mukana. Treenien jälkeen hoitaja kävi vielä kävelyttämässä tammaan maastossa jonka jälkeen Hellu pääsi loimitettuna vielä ulkoilemaan.

Päiväkirjamerkintä -- Kävin tänään Hellun kanssa noin tunnin mukavalla maastolenkillä. Aluksi tamma hieman kyttäsi puskia ja teki kerran loikankin keskelle tietä, hölmö poni. Loppumatka sujui jo mukavasti ja ravailtiin sekä laukattiin useamman kerran. Hellu tuntui tykkäävän varsinkin rennosta laukkaamisesti ja vauhtia piisasi.

Päiväkirjamerkintä -- Tarhailun ja lomailun ohella Hellun päiväohjelmaan on pikkuhiljaa otettu myös mukaan kevyttä koulutreeniä ja maastoilua. Tamma testasi kyllä ratsastajaa melkoisesti ensimmäisinä kertoina, mutta nyt sen osaamistaso tuntuu jo tulevan kunnolla esille. Upea poni ja vielä upeammat liikkeet!

Päiväkirjamerkintä -- Tänään Hellu päästettiin yhteistarhaukseen karsinanaapurinsa Melerin kanssa, en ilkeä pitää ponia yksinään kovin pitkään kun se katselee laumassa ulkoilevia niin kaihoisasti. Aluksi tammat kiljuivat ja ottivat muutaman laukkapyrähdyksen jonka jälkeen kumpikin rauhoittui syömään. Jossain vaiheessa Hellu on tarkoitus laittaa vielä suurempaan laumaan.

Päiväkirjamerkintä -- Hellun kanssa on aloiteltu rauhalliseen tahtiin ja tamma onkin pääosin saanut vain tarhailla päivät pitkät. Sillä on takanaan melko kattava ja menestyksekäs ura kouluradoilla joten emme varmaankaan enää tamman kanssa suuntaa kilpa-areenoille. Tulevaisuudessa tavoitteena on ainakin valmistella Hellun laatuarvosteluun ja käyttää sitä näyttelyissä.

Päiväkirjamerkintä -- Tänään meille saapui tallin uusi asukas, kasvattajaltaan ostettu jo hieman vanhempi ponitamma Hefina LAC. Se asteli trailerista rauhallisesti uuteen kotipihaansa ja pienen taluttelureissun jälkeen tamma pääsi tutustumaan uuteen karsinanaapuriinsa Meleriin. Aluksi tallissa kuului hetken hurja kiljuminen, mutta tuo rauhoittui todella nopeasti ja nyt tamman näyttävät olevan jo sopusointuisia naapureita.

Virtuaalihevonen | A SIM-game horse